Minun tarinani

Kun olin 13-vuotias, ajattelin, ettei kukaan halua olla kanssani. Uskoin olevani ruma, lihava, haiseva ja tyhmä. Kuvittelin tekeväni palveluksen muille, kun en tuputtaudu heidän seuraansa. Olin melko yksinäinen nuori.

Kuusi vuotta aiemmin olin arka pikkutyttö, joka rakasti luoda tarinoita. Ennen kouluikää kehittelin niitä piirtelemällä. Kun opin kirjoittamaan, aloin tuottaa kuvitusten oheen tekstiäkin. Syntyi eräänlaisia sarjakuvia tai kuvakertomuksia. Sitten kuvat jäivät, syntyi pitkiäkin tekstejä. En oikein osannut päättää, olinko piirtäjä vai kirjoittaja.

Taitopaja Pikku Ihme keskittyi vuosien ajan graafiseen suunnitteluun, mutta en ollut tyytyväinen. En kokenut toteuttavani kutsumustani graafisena suunnittelijana, vaan minusta tuntui, että päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen juoksin oravanpyörässä toteuttamassa asiakkaideni tahtoa. Kuuden vuoden päätoimisen yrittäjyyden jälkeen, tammikuussa 2017 palasin palkkatöihin, tällä kertaa paikallislehden toimittajaksi. Siinä hommassa edelleenkin olen, vaikkakin Pikku Ihme on kulkenut rinnalla koko ajan.

Olen kulkenut pitkän matkan siitä, kun 13-vuotiaana kuvittelin olevani ruma, lihava, haiseva ja tyhmä. Lukioikäisenä sain seurakuntanuorista kaveriporukan, ja aloin kuulla toisenlaista viestiä: olen arvokas, ainutlaatuinen, kaunis ja ihmeellinen. Meni kuitenkin vielä vuosia, ennen kuin tuo viesti alkoi syrjäyttää sitä ensin saamaani viestiä, joka oli syöpynyt hyvin syvälle sydämeeni ja tajuntaani.

Talvella 2019-2020 mietin, mitä minulla on repussani. Tajusin, että siellä on valtavasti vanhoja hylkäämishaavoja, kiltteyttä sekä edelleen piirtämis- ja kirjoitustaitoa. Oivalsin, että kaikkia niitä voisin käyttää rohkaistakseni toisia samankaltaisten hylkäämis- ja riittämättömyyshaasteiden kanssa kamppailevia. Tunsin, että se säväytti suorittajan sydäntäni pitkästä aikaa.

Enää minun ei tarvitse miettiä, olenko piirtäjä vai kirjoittaja. Olen tarinoiden keksijä. Piirtäminen ja kirjoittaminen ovat molemmat välineitäni sen toteuttamiseen. Taitopaja Pikku Ihmeen kautta niitä jaan.

Yläaste- ja lukioiässä en enää pohtinut moista. Olin kiltti tyttö, jonka teini-ikä kului suorittaessa koulua. Peruskoulun jälkeen tosin hain ja pääsin taidepainotteiseen lukioon. Abivuoden lähestyessä loppuaan en vielä oikein tiennyt, mitä elämältä haluan. Niinpä vanhan piirtämisharrastuksen innoittamana hain taideteolliselle alalle opiskelemaan graafista suunnittelua, ja lopulta sain taiteen maisterin paperit taskuuni. Valmistumisen jälkeen työskentelin muutaman vuoden graafikkona eräässä ohjelmatoimistossa. Sen pestin päätyttyä perustin oman yrityksen, Taitopaja Pikku Ihmeen.