Pikku Ihmeen arvot

Mistä on ne pienet ihmeet tehty? Innostuksesta. Hauskuudesta. Merkityksestä. Esteettisyydestä. Niistä on syntyy Pikku IHME.

I niinkuin innostus

Todella tärkeä ellei peräti tärkein voimavara melkein kaikessa on intohimo. Innostus jotain asiaa kohtaan auttaa jaksamaan ja ylittämään vaikeitakin esteitä. Aito innostus koskettaa muitakin. Itse innostun esimerkiksi hyvistä tarinoista.

H niinkuin hauskuus

Ei elämän aina tarvitse olla niin vakavaa. Hyvällä huumorilla maustettu arki ei tunnu liian harmaalta, ja hauskuus helpottaa elämää. Mielestäni on tärkeää, että työ on pääosin hauskaa vaikka aina ei toki hillittömän kivaa voikaan olla. Toivon myös, että työni tulokset voisivat olla hauskoja asioita. Jospa esimerkiksi Pikku Ihmeen kortti voisi olla hauska yllätys saajalleen.

M niinkuin merkitys

Asioilla on väliä, kaikella on merkitystä. Oman paikan täyttämisestä seuraa ilo. Siitä, että saa tehdä merkityksellistä työtä. En ole täällä itseäni varten, en viihdyttämässä itseäni hauskalla työllä vaan kantamassa kortta yhteiseen kekoon – josta (sivu)tuotteena syntyy iloa kaikille osapuolille.

E niinkuin esteettisyys

Olen kauneuden ystävä. Kauneutta tosin on monenlaista: luonnon kauneutta, kauniita värejä, kauniita tarinoita, kauniita ajatuksia, kaunista käytöstä, kaunista musiikkia. Graafisena suunnittelijana nautin kauniiden asioiden luomisesta – ja nautin myös toisten luomasta kauneudesta. Sen katseleminen on aina ilo!